Liukulumikenkäilyä Kuinka vietit talvilomasi osa 2

Ensimmäisenä päivänä perillä Jerisjärven rannalla halusimme kokeilla, kuinka liukulumikengät toimivat hiihtokelkan alla.

Teimme vajaan kahden kilometrin lenkin, jossa kuljimme järven jäällä yli puolenmetrin pehmeässä umpihangessa, nousimme latupohjaa pitkin rannalle ja palasimme moottorikelkkauraa pitkin takaisin. Lähtöpisteeseen nousimme umpihangessa.

Varusteet:

• Spike Snow kneeled hiihtokelkka, jossa istutaan polvillaan.

• Liukulumikengät Karski XL 120 cm. Etuosasta sukset ovat jopa 14 cm leveät. Pidemmillä suksilla kääntyminen on aina hankalampaa. Toisaalta pidemmillä ja kapeammilla suksilla voisi mennä välillä myös latuja pitkin tuhoamatta niitä. Tarvittavan suksen pituuteen ja leveyteen vaikuttaa myös kulkijan paino.

• Siteet Fischer Turnamic. Liukulumikenkiin oli kotona asennettu ifp-levyt siteiden kiinnitystä varten. Liukulumikengät eli sukset ovat niin ohuet, että ruuvien kiinnityksessä sai olla tarkkana, ettei ruuvit mene läpi. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut fiksumpaa kiinnittää jokin levy suksissa oleviin siteenkiinnitysreikiin, joissa on metallivahvistukset.

• Sauvoina oli teleskooppisauvat, joissa oli hankisommat (n. 11 cm), mutta nekin upposivat turhan syvälle. Koska liikkuminen tapahtuu käsivoimilla sompien pitäisi olla leveämmät, jos liikkuu pehmeässä umpihangessa.

• Avustajalla oli liukulumikengät, teleskooppisauvat hankisommilla sekä Fjällpulken -valjaat joihin on kiinnitetty vetoköysi.

Itsenäinen kulkeminen pehmeässä umpihangessa oli kuin umpihangessa rämpimistä, mutta se kuitenkin onnistui. Ainakin paremmin kuin kävelijältä ilman lumikenkiä.

Vetovaljaiden ja köyden avulla pääsimme liikkumaan jäällä varsin sujuvasti. Leveät sukset keräsivät paljon lunta päälleen ja kelkan alle.

Moottorikelkan jäljissä ja tuoreessa lumessa, joka ei ollut kovin syvää liikkuminen onnistui itsenäisesti. Liukulumikengillä ei pysty samalla tavalla liukumaan vauhdilla kuin suksilla.

Syvässä umpihangessa tarvittaisiin leveäpiä sompia varsinkin ylämäessä, sillä sauvat upposivat koko pituudeltaan lumeen, eikä niillä saanut työnnettyä.

Kelkalla kuljettaessa alusta ei saisi olla sivuttaissuunnassa kalteva, koska kaltevalla pinnalla kelkka kallistuu ja liikkujalla on täysi työ pysyä pystyssä. Kelkka lähtee myös helposti valumaan sivuttain alas. Siksi mäen nouseminen loivasti ei välttämättä onnistu. Kovin jyrkkää mäkeä taas ei pääse edes vetämällä suoraan ylös.

Arvio:

• Syvässä umpihangessa liukulumikengillä pääsee itsenäisesti liikkumaan vain lyhyitä matkoja ja hitaasti. Avustajan vetämänä matkat pitenevät ja helpottuvat.

• Hankikannolla tai matalammassa lumessa liikkuminen on helpompaa – jopa nautinnollista.

• Toimii lähinnä tasaisessa maastossa, jossa ei ole jyrkkiä mäkiä eikä kaltevia pintoja.

• Mahdollistaa pääsyn sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi kuin korkeintaan ahkiossa vedettynä.

Loppupäivästä olimme suunnitelleet lähtevämme pienelle hiihtolenkille, mutta tuuli yltyi niin kovaksi, että luovuimme ajatuksesta ja menimme bongaamaan lintuja läheisestä nivasta, koskesta, joka pysyy sulana ympäri vuoden. Laulujoutsenet olivat kokootuneet jäälle kuin lumikasoiksi ja koskikarat sukeltelivat ”lämpöiseen” veteen. Pari sinisorsaakin siellä ui. Myöhemmin matkallamme Lapin linnuista tapasimme lapintiaisen, kuukkelin ja hömötiaisen, joka on ikävästi harvinaistunut etelässä.

Muutama vuosi sitten päätimme tarttua BirdLifen ”Tunnista 100 lintulajia” -haasteeseen. Se on mukava ja helppo tapa harrastaa lintujen tarkkailemista. Aina kulkiessa tulee joku lintu vastaan, jota ei ole ainakaan sinä vuonna nähnyt. Viime vuonna saimme ensimmäistä kertaa sata lajia täyteen. Esteettömiä lintutorneja on siellä täällä. Länsi-Lapista sellainen löytyy ainakin Enontekiön Hetasta, jossa kävimme viime kesänä.

Seuraavaksi menemme hiihtämään...